Aikuiset: Sirkka Turkki - Kirjastokokemus

2. sija aikuisten sarjassa

Koulujen kevään päättäjäispäivä oli Helsinginkatu 22 C 62: ssa kaoottinen. Äiti ja pienemmät

sisarukset lähtivät maalle hoitamaan puutarhaa, vanhempi sisko lähti Ruotsiin kesätöihin ja veli

Laukaan leirille töihin. Minä, 13 — vuotias lettipää, jäin kaupunkiin hoitamaan isää.

Isä oli sairastanut viisi vuotta keuhkosyöpää ja toinen keuhko oli kokonaan poistettu ja toisesta

keuhkosta yksi lohko. Tyhjään keuhko-onteloon meni dreeniletku, josta valui haisevaa märkää

siteisiin. Tehtävänäni oli huuhdella kaksi kertaa päivässä tyhjä keuhko-ontelo keitetyllä,

jäähdytetyllä vedellä, vaihtaa siteet ja pestä ne, tehdä kauralimaa ja syöttää isää. Terveyssisar kävi

kerran päivässä antamassa isälle morfiinipistoksen. Kun lääke vaikutti oli isä kuin entisensä ja

jaksoi kuunnella minun juttujani ja lukemisiani. Huone oli hämärä. Ikkunan edessä oli paksut

verhot. Kirkas valo teki isään kipeää ja raitiovaunun kolistellessa Helsinginkadulta Kaarlenkadulle

sai kolina isän vaikeroimaan. Minun lempipaikkani istua oli leveällä ikkunalaudalla. Kun isä nukkui

istuin siinä tuntikaupalla katselemassa liikennettä. Asuimme toisessa kerroksessa ja siitä oli hyvät

näkymät Brahen urheilukentälle, Aleksis Kiven kouluun ja taksi- asemalle. Talon ohi kolisteli

tasaisin vuorovälein kolmosen raitiovaunu molempiin suuntiin.

-Mitähän maailmalla on tapahtunut? Isä sanoi kesäkuun alussa.

-Minä voisin käydä Kallion kirjastolla lukemassa lehdet ja sitten kertoa sinulle.

Juoksin portaat alas, sisäpihan poikki porttikonkiin, joka avautui Kaarlen kadulle, siitä karhupuiston

karhupatsaan ohi ja kirjaston portaat ylös. Menin suoraan virkailijan luo, joka istui arvokkaana

suuren pöytänsä takana.

Niiasin ja hymyilin virkailijalle. -Nyt on asia niin, että minä hoidan syöpäsairasta isääni tuossa Helsinginkadun ja Kaarlenkadun kulmassa. Isä haluaisi tietää mitä maailmalla on tapahtunut. Voisinko saada

Sosiaalidemokraattilehden lainaksi. Toisin sen heti takaisin, kun olisin vain lukenut sen ensin isälle

ääneen. -Meillä ei lainata sanomalehtiä ulos, sanoi virkailija. -Mutta jos saisin eilisen lehden? Toisin sen kohta takaisin.

Nainen näytti tuskastuvan minuun, lupasi käydä kysymässä työtovereiltaan. Kohta sain selittää

asiani uudelleen kaikille kolmelle.

-Niin isäni on hyvin sairaana, keuhkosyöpä, eikä pääse itse tänne lukemaan sanomalehteä. Olen

yksin kotona isän hoitajana ja tarvitsisin vähän uutisia. Lainaisin mieluusti eilisen

Sosiaalidemokraattilehden ja toisin sen heti takaisin.

-Mikä tässä on ongelma? sanoi yksi paikalle tulleista kirjaston tädeistä. Kirjoita tuohon paperille

nimesi ja osoitteesi ja tuot lehden takaisin, kun se on luettu.

Niiasin syvään, kiitin ja juoksin kotiin.

Isä oli hereillä ja iloinen lehdestä. Hän lepuutti silmiään, kun minä luin maailman uutiset hänelle.

Sitten syötin isälle kauralimaa, jota hänen oli helppo niellä. Syönnin päälle hän oli väsynyt ja

tarvitsi lepohetken. Minä otin lehden ja juoksi kirjastolle palauttamaan sen.

-Ei sillä palautuksella niin kiirettä ollut, sanoi pöytänsä takaa vakavan oloinen kirjastotäti.

Voit sinä ottaa tämänpäiväisen lehden.

-Ei isä jaksa niin paljoa kerralla. Haen huomenna sitten sen tämänpäiväisen. Juoksin taas kotiin.

-Tule taas huomenna, sanoi toinen täti.

Minusta oli mukavaa jutella heidän kanssaan nuo muutamat sanat. Jokainen arkipäivä kävin

hakemassa ja viemässä takaisin lehden.

Kesän puolivälissä kerran ovikello soi rämähtäen. Avatessani oven rappukäytävässä seisoi mitä

kaunein nuori nainen. Hänellä oli hienoa hajuvettä, vaaleanpunainen kävelypuku, lierihattu,

käsineet käsissä ja kainalossa sievä käsilaukku. Hänellä oli korkokengät.

-Asuuko täällä Nikolai Turkki? Hän kysyi. - Isä on hyvin sairaana, sanoin ja pyysin tulijaa tulemaan peremmälle.

Eteisen peilin edessä hän otti hattunsa ja asetti sen pikkupöydälle, venytti käsineensä muotoonsa,

sipaisi vaaleita, nutturalla olevia hiuksiaan ja muikisteli punattuja huuliaan. Menin edeltä

olohuoneeseen, jossa isän vuode oli. - Isä täällä on nuori nainen, joka kysyy sinua.

-Onko peitto hyvin? Isä sai sanotuksi.

Nainen tuli isän sängyn viereen ja pidellen isän päätä käsissään hän suuteli isää poskelle ja toiselle

ja otsalle. Hän supatti isän korvaan jotain. Isä viittoili minua poistumaan huoneesta. Jäin kuitenkin

uteliaana ovenrakoon seuraamaan olohuoneen tapahtumia. Nainen nosti isän istumaan tyynyjen

varaan, siirsi huonekaluja syrjään, kääri ison maton rullalle, kolisti avokkaansa jaloistaan, nosti

kapean hameenhelmansa ylös ja kyykistyi. Siitä alkoi vallaton ripaska- tanssi. Isä yritti ehtiä

taputuksin mukaan.

-Karjalaisii, päättelin minä ovenraossa.

Kun tanssi loppui oli huoneen tavarat nopeasti takaisin paikoillaan, vierailijan nuttura oli valahtanut

alas ja kyyneleet sotkeneet silmämeikit. Nainen asetteli isän makaamaan hellästi ja hyvästeli ja

kiitteli isää.

Eteisen peilin edessä nainen kieputti hiuksensa siistille nutturalle ja kohenteli kasvomeikkinsä.

-Kuinkapo vanha olet? Hän kysyi minulta.

-Kolmentoista, vastasin minä. -Siun ikkäises mie olin ku siun issäis opetti meitä penskoja tanssimaan ripaskoa. Sitten minä päätin, että tahon näyttää sille, että vielä ossaan.

-Kiitos siitä, sanoin ja hyvästelin vieraan.

Isä oli vierailusta iloinen, vaikkakin aivan loppu-puhki-poikki.

Levättyään hän huusi äitsyttään. -Äitsyt emoni, tule ja loihi pois tämä pistos!

Menin isän luo ja paijasin hänen hiuksiaan. Isä takertui käsiini ja aneli minua poistamaan pistoksen.

Ensi hätään lauloin hänelle karjalaisen tuutulaulun “Ljuuli lastu”.

Isän rauhoituttua ja nukahdettua juoksin kirjastolle ja hengästyneenä selitin kirjaston tädeille asiani. -Miten loihitaan pois pistos? Miten?

Kirjastotädit katselivat vakavina minuun. -Sanopa uudelleen mitä sinä tarkoitat. - Isä luulee minua äidikseen ja tahtoo tämän loihtivan pois sairauden, sen mustan pantterin, joka lopulta tappaa.

Kirjaston täti haki Suomen Kansan Vanhat Runot -teoksista yhden niteen ja löysi sieltä pistoksen

pois loihtimisen loitsun. Hän kirjoitti sen minulle paperille tikkukirjaimin. Minä sieppasin paperin,

kiitin ja kiirehdin isän luo edellisen päivän Sosiaalidemokraatti kainalossa. - Isä, kuiskasin tullessani isän sängyn luo.

-Muamo, saitko loihtijan? -Sain, sain! madalsin ääntäni ja pyrin loihtijan maailmaan.

“Neitsyt Muarie emoni

isä viisas viijennekse

äiti kutti kuuvennekse

Tule piätä piästämäh

poluopelastamah!

Hosbodi Bose blahostovi

Hosbodi Bose blahostovi

Herra siunatkoon

Herra siunatkoon"

Isä nukahti hymy huulillaan. Kun seuraavana päivänä puhdistin isän keuhko-ontelon ja vaihdoin

siteet sanoi isä:

-Voi kun saisi henkoset.

-Tupakkaako sinä haikailet?

Sitä kaiken pahan alkajaista isä kaipasi. Tupakkaa.

Lähdin kirjastolle Helsinginkadun puoleisesta ulko-ovesta. Kävelin kadun toisella puolella olevalle

taksitolpalle. Kolme taksimiestä juttelivat keskenään odotellessaan kyydinäviä. -Hyvää päivää, sanoin ja niiasin. Minun isäni makaa tuolla kodissa kuoleman kielissä, mutta

toivoisi saavansa vielä henkoset. Voitteko te antaa edes puolikkaan tupakkaa?

-Vai makaa isä kuolemankielissä! sanoi yksi taksimiehistä. -Ja haluaisi henkoset! nauroi toinen. -Että osaakin tyttö esittää niin viatonta tupakkakerjuulla, nauroi kolmas. Käske tulla hakemaan niin

aina täältä henkoset saa.

Kääi,inyin kannoillani Karhupuistoa ja kirjastoa kohti. -Ei saa antaa toisten sanojen osua. Unohda! Unohda moinen hohotus.

Kirjastotäti kysyi isän vointia.

- Se tahtoisi henkosia, tupakkaa sen tekee mieli.

Kirjastotäti meni ja mennessään käski minun odottaa hetken. Kohta hän tuli takaisin ja sujautti

käteeni vessapaperisilkkiin käärityn kynänoloisen. Hetki meni ennen kuin ymmärsin. Kiitin ja

juoksin kotiin. Olohuoneen ovelta jo huikkasin isälle -Minulla on sinulle terveiset kirjastotädiltä.

-Auta minua istumaan, isä pyysi.

Autoin savukkeen isän käteen, isä vei sen huulilleen ja minä sytytin sen.

Kahden henkosen jälkeen hän sammutti savukkeen ja antoi sen minulle.

Pane se varmaan talteen. Minä käärin savukkeenpätkän kirjastotädiltä saamaani paperiin ja paketiii

piilotin korulippaaseeni.

Sinä iltana kirjoitin seitsemän postikorttia ja kutsuin porukkaa tulemaan kotiin. Kaikki ehtivät

koolle ja jutella isän kanssa ennen kuin hänet vietiin sairaalaan. Torstaista sunnuntalaamuun hän eli

sairaalassa.

- Sinun takiasi se kuoli. Hoidit isää huonosti sanoivat siskot. Turha sitä nyt on itkeä. Huonosti

hoidit!

Menin kirjastoon ilman mitään näkyvää tarvetta.

-Ei enää tarvita eilistä Sosiaalidemokraattia sanoin ja purskahdin itkuun.

Täti, joka täytti isän viimeisen toiveen ohjasi minut takahuoneeseen.

-Sinä olit hyvä hoitaja isällesi!

-Mutta kun siskot sanovat, että huonosti hoidin, sain itkultani sanotuksi.

-Olivatko näkemässä? Me olimme, sinä ja me täällä Kallion kirjastolla.