Kolmen sanomalehden eMagz-sopimus päättynyt
Tiedotimme maanantaina 29.6. Satakirjastojen eMagz-palvelussa olleesta mahdollisuudesta lukea aikakauslehtien lisäksi Helsingin Sanomia, Turun Sanomia ja Maaseudun Tulevaisuutta vaikka kotona tai matkan päällä.
Loppuviikolla kyseisiä sanomalehtiä ei palvelussa ollut enää kuitenkaan saatavilla. Porin pääkirjastosta vastattiin tiedusteluumme, että sanomalehtien lukemisen kirjaston ulkopuolella mahdollistanut sopimus on päättynyt.
Porin lähikirjastoyhdistyksen mielestä kirjaston sähköisten palvelujen ja aineistojen käytöstä tulee tehdä nykyistä helpompaa.
Jatkossakin lukuisia sanomalehtiä on mahdollista silti lukea edelleen kirjastotiloissa käytettävän ePress-palvelun kautta. Kysy lisää kirjaston henkilökunnalta!
Porin lähikirjastoyhdistyksen mielestä kirjaston sähköisten palvelujen ja aineistojen käytöstä tulee tehdä nykyistä helpompaa ja aineistoja tulee laajentaa nykyisestä. Näillä tavoin liian vähäiselle huomiolle jääneitä sähköisiä palveluja voidaan ryhtyä kehittämään.