Nuoret: Oskari Virta - Arkeologi Rifle ja kirottu kirja
Kunniamaininta nuorten sarjassa
Tämä tarina alkaa tavallisen, tai no melkein tavallisen, tai no, ehkä ei lähes yhtään
tavallisen ihmisen kotoa. Hänen kotinsa on valtava palatsi ja puolet siitä on kuin
valtava kirjasto. Palatsin porteilla vartijat valvovat, että asiattomat eivät pääse lähelle
päärakennusta. Sisällä kokki tekee ruokaa, siivooja siivoaa ja henkivartija kävelee
konepistoolin kanssa ympyrää. Palatsin tai kartanon viisikerroksisessa tornissa on
mies. Hänen nimensä on Rick Rifle. Oikeastaan hän on tutkija, professori ja
arkeologi Rifle. Hän on myös seikkailija ja jokaisesta hänen seikkailustaan on
kirjoitettu oma kirja. Kaikkein kuuluisin tapaus, jota hän on tutkinut, on kirottu kirja.
Se on kirja, jonka omistaja saa tarun mukaan taikavoimia. Ja juuri tuota kirjaa kohti
Rick kävelee. Kirja on lukittuna lippaassa. Rick lähestyy sitä varoen, hän avaa lukon
avaimella. Siinä se on, kirottu kirja, siitä nousee violettia savua. Rifle ottaa sen
käteensä ja avaa sen. Rick näkee monia värejä ja sitten hänen eteensä tulee teksti:
“seitsemän vuotta aiemmin”. Sen jälkeen hän näkee vain mustaa, kunnes häneltä
menee taju. Hän on päätynyt sisään kirjaan. Hän näkee miehen, kenellä on lasso ja
revolveri vyöllä. lännenhattu päässä, vaaleanruskea takki ja housut.
Mies osoittaa taskulampulla kiviseinää. Hänen vierellään kävelee hänen
apurinsa Tom Tornado. Tom on asehullu harjoittelija. Sen huomaa hänen
varustuksestaan, hänellä nimittäin on mukanaan kaksi konekivääriä, yksi
konepistooli, yksi sinko sekä luoteja ja räjähteitä kolmeentuhanteen laukaukseen. He
kävelevät kapeaa luolaa pitkin. Luola käy vain pimeämmäksi. Onneksi Tomilla on
otsalamppu ja valonheitin. Niin, ja unohtui mainita, aikaisemmin mainittu mies, jolla
on lännenhattu, on Rick Rifle seikkailija, tutkija, professori ja arkeologi.
Kaksikko jatkaa yhä pidemmälle luolaan. Sitten Rickin taskulampun
valokeilaan osuu valtava hämähäkki. Tom hätiköi ja ampuu kaikki luodit mutta ne
osuvat kuitenkin hämähäkin paksuun panssariin. Hämähäkki vain suuttuu enemmän.
Myös Rick tähtää revolverillaan ja ampuu, mutta sekin luoti osuu panssariin. Tämän
jälkeen hän turvautuu lassoon ja heittää sen hämähäkin jalkojen ympärille. Hän
vetää lassoaan ja hämähäkki mätkähtää maahan. Sitten Rick ampuu revolverillaan ja hämähäkki kuolee. Kaksikko jatkaa matkaansa, he näkevät valoa tunnelin päässä
ja alkavat juosta. Hetken juostuaan he pääsevät holviin jonka seinillä on soihtuja ja
keskellä on arkku.
Tom lähtee innoissaan arkkua kohti, mutta samalla hän vahingossa laukaisee
ansan, yksi nuoli osuu Rickin “stetsoniin”. (Tiedoksi kaikille kiven alla asuneille
,“stetson” on lännenhattu.)
- Mikä idiootti sinä olet! Rick huutaa.
Sitten on Rickin vuoro yrittää. Hän kävelee varoen kohti arkkua, ja lopulta hän
pääsee arkun luo. Arkku ei ole lukossa, joten Rick avaa sen. Arkun sisällä on vanha
paperi. Hän avaa paperin, se on kartta. Rick ottaa radiopuhelimen esille.
- Me saimme sen, hän sanoo radiopuhelimeen.
Ei kestä kovin pitkään, kun helikopteri hakee heidät Amazonin sademetsästä.
Helikopteri vie miehet Rio de Janeiron lentokentälle. Heti kun he saapuvat
lentokentälle, he astuvat yksityislentokoneesen, joka vie heidät Lontooseen.
Aarteenetsijäliiton päämaja, Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
Kun Rick ja Tom astuvat ulos Range Roverista, heidän edessään on
Aarteenetsijäliiton päämaja. He kävelevät portaita pitkin ovelle ja menevät sisään.
Päämajassa on aula, josta lähtee portaat toiseen kerrokseen sekä kellariin.
Aarteenetsijäliiton päämaja ei ole kovin suuri tai mahtava, koska liitto ei ole erityisen
rikas. Rick ja Tom kävelevät toiseen kerrokseen, jossa on oleskeluhuone ja keittiö.
Oleskeluhuoneessa he näkevät liiton johtajan Marty Mc Treasuren. Mc Treasure
käskee heidät toimistoonsa. Toimisto on pieni hikinen huone, jossa on kuollut kasvi,
pöytä, kaappi ja liitutaulu. Mc Treasure ottaa liidun ja alkaa kirjoittaa liitutaululle. Hän
kirjoittaa: Operaatio kirottu kirja.
- Te lähdette Australiaan, Mc Treasure sanoo.
- Varasin teille lennon huomiseksi ja ohjeet ovat kirjekuoressa, hän sanoo ja osoittaa
pöytää.
Rick nappaa kirjeen mukaan ja lähtee syömään.
Rick kävelee keittiöön ja avaa jääkaapin oven, mutta siellä on vain vettä ja
maitoa. Sen jälkeen hän avaa keittiökaapin, mutta siellä on vain kaurakeksejä.
Yhtäkkiä kuuluu järkyttävä pamaus, Rick juoksee aulaan ase kädessä. Kaikki
muutkin ovat tulleet aulaan. Aulassa ovat Rick, Tom, Marty, sekä professori Will
Wood. Aulaan ilmestyy vielä sihteeri Emma ja aartenvartiontiyksikön päällikkö Kate.
Kaikki katselevat ympärilleen, mutta mitään ei näy. Hetken kuluttua ullakolta kuuluu
ääniä. Kaikki juoksevat portaita pitkin vintille. Portaiden päässä on ovi, josta pääsee
vintille. Marty Mc Treasure potkaisee sen auki ja ryntää sisään. Muut menevät heti
perässä. Rick näkee, että katossa on reikä.
- Täällä on joku! huutaa Kate.
Kaikki juoksevat Katen luo ja näkevät kaksi maskipäistä ihmistä. He osoittavat
maskipäisiä ihmisiä aseillaan ja maskipäiset ihmiset nostavat kätensä ylös. Marty ja
Kate kuljettavat rosvot alakertaan ja soittavat poliisit. Rick jää katsomaan mitä heiltä
on yritetty varastaa. Hän näkee lattialla vanhan merirosvolaivan pienoismallin. Rick
katselee sitä tarkemmin, mutta ei näe mitään ihmeellistä.
Sydneyn kansainvälinen lentoasema Australia
Rick ja Tom ovat saapuneet Australiaan. He seisovat passintarkastusjonossa, kun
he kuulevat ammuskelua. Ihmiset alkavat juosta ympäriinsä, ja hälytysjärjestelmä
menee päälle. Rick näkee viisi maskipäistä miestä. Kaikilla on samanlaiset maskit
kuin Lontoossakin. Miehet tähtäävät aseillaan Rickiä ja Tomia. Mutta ennen kuin
mitään ehtii tapahtua, Rick ampuu katossa olevaa sprinkleriä. Katosta alkaa tulla
vettä maskipäisten miesten päälle. Samassa ajassa kun miehet sähläävät,
turvajoukot ehtivät tulla paikalle. Pienen selvittelyn jälkeen poliisi päästää Rickin ja
Tomin menemään. He eivät kuitenkaan ole millään huvilomalla, joten he lähtevät
maastoautoilla kohti Alice Springsiä. Matka kestää kaksi päivää pienine
ongelmineen, kuten moottorin ylikuumentuminen, renkaan puhkeaminen, bensiinin
loppuminen keskellä autiomaata ja sillan romahtaminen. Mutta perillä kuitenkin
ollaan.
Määränpäässään Rick ja Tom menevät sotilasalueelle, jossa he tapaavat
Australian armeijan everstin Mike Mintin. Eversti vie heidät toimistoonsa, joka on
teltassa. Hän vetää valkokankaan esiin ja laittaa projektorin päälle. Valkotaululle
tulee Australian kartta, johon on merkitty sinisiä ja punaisia alueita.
- Punaiset ovat kiinalaisten miehittämiä alueita, ja siniset kirjan mahdollisia
sijainteja, Mint selittää. Rick tietää, että kiinalainen liikemies Ji Min havittelee myös
kirjaa. Rickin mieleen tulee yksi asia.
- Onko missään päin merirosvolaivaa? Rick kysyy.
- On Queenslandin itäosassa, mutta se on Ji Minin aluetta, Eversti vastaa.
- Tarvitsen 12 sotilasta, kaksi panssarivaunua ja helikopterin, Rick sanoo.
- Saat haluamasi, Mint vastaa.
Seuraavana aamuna Rick ja hänen joukkonsa lähtevät kohti itäistä
Queenslandia. Matka on helppo, kunnes he saapuvat Ji Minin alueelle. Kun
hävittäjät lentävät heidän ylitseen, Rick käskee avata tulen. Tankit ampuvat hävittäjät
alas. Seuraavana vastassa on rauta-aita. Toinen tankeista ajaa päin aitaa rikkoen
sen, ja tekee samalla väylän toiselle tankille. Tankit jatkavat kulkuaan ympäri
kaivoksia. Samalla kun Rick ja Tom ovat ylhäällä helikopterissa, Rick yrittää etsiä
katseellaan merta, ja näkee sen. Rick ohjaa helikopterin merelle. Meri on tyyni ja
vesi on kirkasta, joten hän erottaa selvästi uponneen laivan.
- Tiedän missä se on, Rick sanoo Tomille.
- Soita Lontooseen ja käske tuomaan merirosvolaivan pienoismalli ja sotilaita.
Meidän on saatava se, Rick jatkaa.
He lähtevät helikopterilla pakoon koska heitä ammutaan. Kun he ovat tarpeeksi kaukana Rick avaa radiopuhelimen.
- Vetäytykää, mutta jatkakaa tulitusta, tukea on tulossa, Rick sanoo
radiopuhelimeen. Ei kestä kovin kauaa, kun UK:n armeijan Aasian sotilasyksikkö
saapuu. Tulee viisi hävittäjää ja yksi laiva. Hävittäjät pudottavat pommit alueelle
joten Ji Minin joukkojen on hajaannuttava. Silloin laivaa ampuu torpedoja rannassa
olevia laivoja ja rakennuksia päin. Sitten tankit lähtevät rynnäkköön ja raivaavat tietä
vapaaksi. Tankkien perässä juoksee sotilaita ainakin viisikymmentä. Ji Minin
puolustus alkaa selvästi rakoilla. UK:n sotilaat pidättävät ainakin kaksikymmentä
kiinalaista. Mutta sitten Ji Minin sotilaat avaavat turretin, joka lähestulkoon räjäyttää
tankit. Brittisotilailla ei ole enää suojaa, joten he hajaantuvat. Suuresta sotilaslaivasta
on lähetetty kaksi pienempää moottorivenettä. Toinen niistä uppoaa, mutta toinen
pääsee rantaan. Sen kyydissä olleet sotilaat piiloutuvat suuren kiven taakse. Ji Minin
sotilaat ampuvat kiveä kohti tuhansia laukauksia. Mutta yllättäen tulitus loppuu.
- Loppuiko heiltä luodit? eräs sotilas kysyy.
- Toivottavasti, toinen sotilas vastaa. Ja kyllä hetken kuluttua kiinalaisten luodit
loppuvat, ja he antautuvat. Brittisotilaat pidättävät kaikki kiinalaiset.
Rick laskeutuu helikopterilla sotilaslaivalle. Eräs sotilas tuo hänelle
merirosvolaivan pienoismallin. Rick katselee laivaa hetken, sitten hän huomaa
ruorissa olevan napin. Hän painaa sitä, silloin pienoismallilaivan kansi aukeaa. Ja
siellä se on, kirottu kirja pienoiskoossa.
- Nyt teemme tuon vain oikeasti, Rick sanoo.
Rick ja Tom pukevat sukellusvarusteet päälleen ja lähtevät sukeltamaan. He näkevät
paljon Ji Minin sukellusveneitä. Lopulta he saapuvat laivalle. Rick menee ruorin luo,
hän löytää napin. Hän painaa sitä varoen. Sitten laiva alkaa täristä, ja kansi aukeaa.
Portaat ruumaan ilmestyvät kuin tyhjästä. Rick näkee violettia savua. Hän menee
sitä kohti ja löytää kirotun kirjan.
Rick näkee taas vain värejä, sitten häneltä menee taju. Hän herää mukavasti omasta
kodistaan kädessään kirottu kirja. Hän laittaa sen takaisin laatikkoon. Hän kävelee
pois tornista, katselee niitä tuhansia kirjoja joita hänen kirjastossaan on. Jokainen
sisältää hänen omia seikkailujaan. Hän katselee rauhassa kirjojen nimiä “Rifle ja
operaatio Julius Caesarin amuletti” Siinä samassa Tom törmää häneen. Nimen
omaan Tom Tornado.
- Tiedän, että et ole seikkaillut viiteen vuoteen, mutta nyt on kiire!
Tom huutaa hädissään.
- Ja taas sitä mennään Rick toteaa.
Epilogi
Tässä oli tarina arkeologi Rick Riflestä. Muita hänen seikkailujaan ei ole julkaistu
yleisölle, mutta niitä on tulossa. Kunhan kirjoittaja ehtii niitä kirjoittaa luettaviksi, että
ei käy kuten tarinassa kävi, että päätyy jumiin kirjaan. Vieläkään ei ole selvinnyt
mihin Rickin luolasta löytämä kartta johtaa. Tässä kaikki tältä erää. Ja tiedoksi
lukijoille, Rick on nyt juuri vuodessa 1876. Hän on matkannut sinne aikakoneella.
Tuota ei pitänyt kertoa joten taidan nyt lopettaa tähän.